tiistai 10. marraskuuta 2009

Iloisia uutisia!

Minulla on ilo kertoa, että Taivasten Valtakunta on saapunut maanpäälle! Vaikka elämmekin maallisessa maailmassa, emmekä vielä fyysisin silmin näe Valtakuntaa, niin me voimme kuitenkin alkaa jo nauttia Valtakunnan elämää tässä ja nyt!

Minkälaista Jumalan Valtakunnan elämä sitten on? Valtakunnan elämä on ennenkaikkea vapautta ja rauhaa kaikesta siitä mikä sitoo meitä. Olemmeko me ihmisten mielipiteiden heiteltävissä? Olemme edelleen ihmisten mielipiteiden vankeja? Välitämmekö yli kaiken siitä mitä muut meistä ajattelevat? Jeesus, jonka kautta Taivasten Valtakunta on saapunut maanpäälle, lupasi meille oman rauhansa. Lukiessamme Uudesta testamentista Hänen elämästään voimme kuitenkin ihmetellä minkälaista rauhaa Hän tarkoittaa, sillä Jeesus eli todellakin vaarallista elämää ja Hänen murhaamistaan suunniteltiin useaan otteeseen ja lopulta Hänet todella ristiinnaulittiin.
Miksi Jeesus siis puhuu rauhasta, jonka Hän meille antaa?

Jeesuksen rauha oli Taivaallista alkuperää ja sen antoi Hänelle Taivaallinen Isä Pyhän Hengen kautta. Jeesuksesta sanotaan Raamatussa, että Hän oli täynnä Pyhää Henkeä, jonka voimassa Hän paransi sairaat, vapautti riivatut ja puhui kääntymyksestä Jumalan puoleen. Jeesus sanoi myös, ettei Hän tehnyt mitään sellaista mitä Isä ei olisi käskenyt Häntä tekemään. Jeesus eli täysin epäitsekästä elämää täydellisessä tottelevaisuudessa Taivaallisen Isän tahdolle, eikä välittänyt omista tarpeistaan, vaan Hän tuli maanpäälle pelkästään palvelemaan meitä ihmisiä ja pelastamaan meidät ikuisesta tuomiosta kärsimällä meidän puolestamme. Meidän on todellakin mahdollista omistaa tuo sama rauha, joka Jeesuksella oli.

Jeesus sanoo, että te (opetuslapset) tulette tekemään minun nimissäni samoja ja suurempiakin tekoja kuin Minä olen tehnyt. Joku varmasti nyt ihmettelee, että miten se muka on mahdollista, kun kristityt käyttäytyvät samalla tavalla kuin kaikki muutkin uskovat ja ateistit tai pahimmassa tapauksessa jopa huonommin. Huonon käytöksen ja rakkaudettomuuden lisäksi meistä kristityistä voi olla vaikeaa nähdä muutosta parempaan. Jeesus sanoo kuitenkin, että te (kristityt) olette maailman valo. Jos kristitty ei loista valona kaikille muille ihmisille maailmassa niin totisesti tuon kristityn olisi nopeasti tultava murheelliseksi omasta tilastaan!

Ilouutisista pääsemmekin kristinuskon ikävimpään ja samalla myös lopulta siihen asiaan mikä todella vapauttaa meidät kaikesta mikä on tästä maailmasta! Ristiin.
Taivaallinen Isämme vaatii meiltä samaa uhrautumista ja antautumista kuin Jeesukseltakin. Meiltä vaaditaan, että me kiellämme itsemme ja seuraamme Jeesusta minne ikinä Hän meneekin. Joko me elämme Jeesukselle tai sitten me kuolemme Hänelle, mutta joka tapauksessa, kun otamme Jeesuksen Kristuksen Herraksemme niin me annamme elämämme Hänen käsiinsä ja elämme siitä lähtien täysin Hänelle. En tee enää sitä mitä itse pidän hyvänä, enkä enää toimi sen mukaan mikä tuottaa minulle suurimman tyydytyksen. En enää ajattele itseäni ja omia tarpeitani, vaan olen tässä maailmassa tuodakseni Jeesuksen heille ja ohjatakseni heidät sisälle Taivasten Valtakunnan elämään, jotta he voisivat sen jälkeen kutsua muita!

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Tämän tulisi olla jokaisen kristityn toteamus pian uskoontulon jälkeen. Me luovumme vanhasta elämästämme ja itsekkyydestä, jotta Jeesuksen elämä tulisi meissä esiin. Voi kuinka meidän onkaan vaikea luopua siitä mitä pidämme omanamme! Usein haluamme pitää kiinni vanhoista asioista olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Totuus on, että meidän pitää luovuttaa sekä huonot että hyvät asiat Jeesukselle! Kyllä, siis ei pelkästään huonoja, vaan kaikki mitä pidämme omanamme!

Miksi siis luopua vanhasta ja ottaa uusi elämä vastaan Jeesuksessa? Olen itse kokeillut elää elämääni itselleni ja todellakin olen ollut itsekäs. Mitä enemmän sain, sitä enemmän kaipasin. Elämäänsä ei saa rauhaa sillä, että pyrkii tyydyttämään omat tarpeensa. Olen halunnut tehdä ja olen tehnytkin paljon hyvää ja hyviä asioita elämässäni, mutta aina olen tehnyt hyviä asioita vain itsekkäistä pyrkimyksistäni lähtöisin. Olen hakenut kunniaa ja arvostusta ihmisiltä, joten vaikuttimeni on ollut sama itsekkyys kuin tehdessäni pahaa.

Jumalan Valtakunnan elämä on kuitenkin erilaista. Elämistä täysin Jeesukselle ja Hänen jalanjälkiensä seuraamista mahdollisesti jopa kuolemaan asti. Jumalan Valtakunnan elämä on pelottomuutta ja suurta rauhaa, sillä ihminen vapautuu tämän maailman mielipiteistä ja vaikutteista. Kaikkivaltias Jumala on kanssani aina ja voin luottaa Häneen kaikessa. Ei ole väliä olenko yksin vai ryhmässä. Voin kuitenkin aina olla onnellinen. Minulla voi olla paljon ystäviä tai voin olla yksin, mutta se rauha minkä Jeesus on luvannut tulee pysymään, eikä katoa mihinkään. Elämä Jumalan Valtakunnassa on olosuhteista riippumatonta. Voin olla nälissäni ja kylmissäni tai sitten elän yltäkylläisyydessä, mutta saan kuitenkin voimani suoraan Jumalalta.

En voi sanoa vielä päääseeni täydellisesti sisälle Jumalan Valtakuntaan, mutta joka päivä turvaan enemmän Jumalaan ja Hän todellakin ravitsee, huolehtii ja pitää huolta jokaisesta tarpeestani. Olen ennen kärsinyt paljon yksinäisyydestä seurasta ja ihmisistä riippumatta. Voin nauttia ihmisten seurasta, mutta ihmiset eivät enää ole mikään ehto minun onnellisuudelleni tai ilolleni.

"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki tämä teille annetaan."
Jumalan lupaus pitää ja Hän huolehtii kaikista meidän maallisistakin tarpeistamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat